Täytekakun kasaaminen ja sokerimassalla päällystäminen

02.12.2019

VINKKI. Kirjaimet kakkuun on tehty kirjainmuotilla massasta. Massan ja muotin väliin kannattaa laittaa tuorekelmu, jolloin niiden irrottamisessa muotista ei ole ongelmaa.

Kakun alareunan helmet on tehty Heirollin silikonisella helminauhamuotilla. Muottiin kannattaa sipaista ruokaöljyä, jolloin helminauhan irrotus on helpompaa. Älä paina muottia pöytää vasten irrottaessa vaan pidä hieman koholla pöydän pinnasta ettei helmistä tule littanoita.

1. Kakkupohjani ovat paksuudeltaan noin 2-3cm välillä. Kun aloitan kokoamisen niin ensimmäinen ongelmia tuottava asia voi olla kakun kostutus. Itse tykkään käyttää kostuttamisessa joko vaniljasokerilla maustettua maitoa tai täytteisiin sopivaa mehua. Kakun kostuttamiseen on monta tyyliä, itse käytän välineenä pullasutia, HUOM. Ei onnistu mielestäni silikonisella niin hyvin kuin perinteisellä mallilla. Mielestäni sudilla saa sopivan kosteuden kakkupohjaan. Voi kostuttaa lusikankin avulla mutta siinä on suurempi vaara että pohjasta tulee liian märkä. Käyn koko pohjan sudilla läpi. Pinta saa tuntua kostealta sormella kokeillessa, mutta ei niin kostealta että sormi uppoaisi pohjaan koko syvyydeltä. Kokemuksen myötä sopiva kosteus on helppo hahmottaa. Muista kostuttaa myös kansikerros.

2. Kokoamista helpottaa jos kasaat kakun irtopohjavuokan sisälle. Näin kakun pohjat asettuvat oikealle kohdalle ja pienempi riski että kakusta tulisi vino. Onnistuu myös umpinaisella vuokalla, jolloin täytetty kakku kasataan ns. nurinpäin ja kumotaan vuokasta tarjoilualustalle/kakkupahville. Jos käytät täytteenä mousseja niin ne pysyvät paremmin kakun välissä vuokaan kasattuna ja lopputulos on tasaisempi. Jos kakusta tulee korkea, voi vuokan reunoja korottaa reunakalvolla tai leivinpaperilla. VINKKI: Sipaise ruokaöljyä vuokan reunoille niin reunakalvo/leivinpaperi pysyy hyvin paikoillaan. Jos kakkusi näyttää päältä epätasaiselta, voit laittaa päälle esim. leikkuulaudan ja jonkun pienen painon jääkaappiin laittaessa. Anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään ennen kuorruttamista.


Jos täytät kakun moussella, tarvitset vuokaa korottamaan jotain tukevampaa kuin leivinpaperi, varsinkin jos mousse on laittaessa löysää.



3. Kuvan kakku on täytetty perinteisesti mansikoilla ja kermavaahdolla. Käytän aitoa marjaa, yleensä hieman soseutettuna. Jätän täyttäessä reunoille sentin tyhjää ettei täyte pursua välistä pois kun laitan seuraavan pohjakerroksen kakkuun. Reunaan tyhjän sentin jättäminen on kannattavaa varsinkin jos päätät koota kakun käsivaralla ilman vuokaan kasausta. 

Jos kakkuun tulee hyydytettävä täyte kuten mousse, voit täyttää välit ihan reunoja myöten silloin kun kasaat kakun kakkuvuokan sisällä.

Jos täyte ei leviä tyhjälle alueelle kasauksessa niin se täyttyy kyllä automaattisesti kun alat kuorruttaa kakkua. Jos kuitenkin teet sokerimassakakun johon tulee eristeeksi kreemi, tasoita nämä mahdolliset kolot esim. kermavaahdolla tai kreemillä kun kakku on koottu. Näin reuna on tasainen kun aloitat kuorrutteen/ eristekreemin laiton. 

Massakakkuun kannattaa ensin laittaa ohut kiinnikekerros kreemiä, jonka jälkeen kakku laitetaan esim. pakastimeen siksi aikaa että ensimmäinen kerros kovettuu. Näin sinun on helpompi laittaa tasoittava kuorrutekerros, eikä kakusta irtoile murusia kreemin sekaan.

HUOM. Myös kermakakkuun tulee laittaa ensin ohut kerros kermaa reunoille ennen kuin alat tehdä koristepursotuksia. Alla oleva kerros toimii kiinnikkeenä pursotuksille, jolloin ne pysyvät hyvin kakun reunoilla.

4. Kuvan kakkuni on kuorrutettu sokerimassalla. Sokerimassan alle en suosittele kermavaahtoa, koska lopputuloksesta ei tule niin tasainen ja kerma on niin kosteaa että se alkaa sulattaa massaa. Massan kaulitsemisessa kannattaa olla aika nopea ettei se kuivahda ja ala repeillä helposti kakun päälle aseteltaessa. Massaa kannattaa varata reilusti, sillä sen tulee riittää reilusti yli kakun reunojen jotta se on helppo asetella. Oma kakkuni on halkaisijaltaan 26-28cm ja massaa sen kuorrutukseen meni noin. 650g. Itse kaulitsin arviolta kilon sokerimassaa. Kaulitessa kannattaa käyttää tomusokeria massan alla ettei se tartu pöytään. Välillä sitä voi lisätä kesken kaulinnan varmuuden vuoksi. Massan tulee olla arviolta n. 3mm paksuista, eli ei liian ohuttakaan ettei se repeä jo heti nosto vaiheessa. 

VINKKI. Jos kakkusi ei ole kovin iso, voit kaulita massan leivinpaperin päällä, jolloin se on helpompi siirtää kakun päälle. 

5. Itse nostan kaulitun massan käsieni päälle ja asetan kakun päälle. Jotkut kierittävät kaulitun massan kaulimen ympärille ja rullaavat siitä kakun päälle. Reunoille jäävät laskokset asettelen tasaisin välein ja alan siloitella käsillä alaspäin hieman venyttäen ja oikoen laskoksia tarvittaessa. Tässä vaiheessa voi vähän leikata ylimääräistä massaa reunoilta lyhyemmäksi että tasoittelu on helpompaa. Lopuksi leikkaa alareuna tasaiseksi.

5. Sitten ei uuvukaan kuin kakun koristeet. HUOM. Sokerimassakakun/koristeiden päälle ei saa laittaa kakkukupua jääkaapissa säilyttäessä. Massa alkaa hikoilla ja koristeet voivat näin ollen sulaa ja pehmentyä. Kiinnittämiseen käytän vettä tai kaupastakin saatavaa valmista sokeritahnaa jota käytetään piparienkin koristeluun. Elintarvikeliimakin käy tähän tarkoitukseen.


Jos jotain unohtui mainita niin kysyä saa!