Täytekakkua ja vadelmajuustokakkua

08.07.2019

Pari kakkua sain taas kasata viikonloppuna koiran ja hänen isäntänsä yhteisille syntymäpäivä juhlille. Täytekakkuun toivottiinkin kyseisen koiran kuvaa. Yleensä olen aina itse piirtänyt/maalannut kakkukuvani, mutta tällä kertaa piti tehdä poikkeus kun ei yksinkertaisesti vain aikataulu antanut myöten. Meillä siis 4-vuotias tyttö kesälomaa viettelee seurassani kuun puoliväliin asti niin on ollut muuta puuhaa kuin keskittyä piirtämiseen. Ensimmäistä kertaa elämässäni tilasin kakkukuva. Hieman jännitti että miten se kestää kakun päällä kun ei ole niistä kokemusta. Alle laitoin tosi ohuen kermakerroksen että tarttuu kakkuun. Onneksi kakun haku oli vasta juuri ennen juhlia niin sain tehdä loppukoristelun juhlapäivänä. Kakkuja luovuttaessa huomasin kuvan alla pienen ilmakuplan muodostuneen, en sitten tiedä johtuiko vain siitä etten ollut asettaessa painellut kuvaa kunnolla kakun pintaan. Hyvää oli kuitenkin ollut ja se koiran kuvakin oli juuri sellainen kuin pitikin. Voin suositella kakkukuvia ym. tarvikkeita tilatessa Ullanunelma-verkkokauppaa, toimitus oli erittäin nopeaa taaskin! Lähettivät kuvan jo saman päivän aikana ja oli perilläkin jo parin päivän sisään.

Toisena kakkuna oli pieni juustokakku, jonka makuna oli vadelma. Pääsin nyt taas toista kertaa kokeilemaan limukiillettä niin sain kivan värisen pinnan kakulle. Kiilteeseen sekoitin hieman Wiltonin roosaa pastaväriä korostamaan sen sävyä. Tein tuossa jo aiemmin ananas-mangojuustoakkun limukiilteellä koemielessä ja sekin onnistui ihan kivasti. Siihen pitäisi ohje laatiakin, mutta en ole ennättänyt, hyvä kun nyt maltoin tähän koneelle edes istua hetkeksi. Mutta tähän alle kuvat kakuista ja ohjetta vadelmajuustokakkuun.

Koristeena käytetty kermaa, sitruunamelissan lehtiä ja apilan kukkia. Apilan kukat ovat muutes syötäviä, joka olikin yksi syy miksi niitä edes viitsin kakkuun tunkea.






Vadelmajuustokakku

Pohja (paistettu) :

1 kananmuna

0,5dl sokeria

0,5dl sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta (voit tehdä perusjauhoistakin)


Täyte:

4dl kuohukermaa

2pkt tuorejuustoa

rasia vadelmia (0,5l)

sokeria 1-1,5dl

4 liivatelehteä

0,5dl nestettä (esim. vesi+ loraus sitruunamehua)


Limukiille:

2dl Kanes limpparia (rasberry-lemon)

2 liivatelehteä

(Wilton pastaväri roosa)



1. Pohjan valmistus

Paistettu pohja:

Valmista niin kuin sokerikakkupohja. Vaahdota munat ja sokeri, lisää lopuksi jauhot. Paista mielellään irtopohjavuokassa, joka pari senttiä suurempi halkaisijaltaan kuin vuoka johon kokoat, koska pohja kutistuu hieman jäähtyessään. Jos pohja jää reilun kokoiseksi, voit leikata sitä sitten pienemmäksi terävällä veitsellä. Jos ei ole isompaa vuokaa, voit tehdä tuon 20cm halkaisijan kokoisenkin, mutta sitten vuokan reunojen pitää olla tosi tiiviit(painele pohja tiiviiksi vuokaan) tai juustokakku massan paksua, ettei se valu vuokan välistä. Vuokan pohjalle kannattaa laittaa leivinpaperi ja voitele reunat. Paista uunissa 175 asteessa keskitasolla. Pohjaa kannattaa tarkkailla, sillä paistoaika ei ole kovin pitkä näin pienellä ja ohuella pohjalla. Aseta paistunut pohja 20cm irtopohjavuokan pohjalle ja painele reunoilta tiiviimmäksi. 


1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen n. 5-10 minuutiksi.

2. Vatkaa kuohukerma löysäksi vaahdoksi ja lisää siihen sitten tuorejuusto. Vatkaa seos tasaiseksi. Tuorejuusto kannattaa notkistaa ennen kermaan yhdistämistä, näin saat seoksesta helpommin tasaisen, eikä juustosta jää paakkuja massaan.

3. Jos vadelmat ovat jäisiä niin sulata ne. Halutessa voit soseuttaa ne, mutta ei ole pakollista. Lisää vadelmat tuorejuustomassaan. Tämän jälkeen lisää sokeria ja maistele milloin sitä on itsellesi mieleinen määrä.

4. Kuumenna vesi ja lisää siihen hieman sitruunamehua. Ota pois levyltä kun kiehahtanut. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja lisää kuumaan vesitilkkaan koko ajan sekoittaen.

5. Tarkista ettei liivateneste ole kuumaa ja lisää se ohuena nauhana juustokakkumassan joukkoon koko ajan sekoittaen.

6. Kaada massa irtopohjavuokaan kakkupohjan tai keksipohjan päälle ja laita hyytymään jääkaappiin. Anna hyytyä ainakin noin tunti ennen kiilteen valmistusta.

Suosittelen käyttämään kakun pakastimessa tässä vaiheessa. Näin on varmempaa että massa on kylmää ja kiillettä lisätessä massasta ei irtoa paloja kiillekerroksen joukkoon. Ei ole pakollista, mutta kiillettä lisätessä tulee olla tarkkana sen lämpötilan kanssa ettei ole liian lämmintä.


Limukiille:

1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 5-10 minuutiksi.

2.Lisää väri limppariin. Kuumenna limppari kattilassa ja ota pois levyltä kun se on kiehuvaa.

3. Lisää liivatteet siihen koko ajan sekoittaen.

4. Anna kiilteen jäähtyä lähes kädenlämpöiseksi ennen kuin lisäät sen juustokakun päälle. Liian kuuma neste sulattaa alempaa kerrosta ja siitä voi irrota rumia klönttejä kiilteen joukkoon. Anna hyytyä useampi tunti ennen kuin irrotat kakkua irtopohjavuokasta.