Taukoa kirjoittamisesta
Lähiaikoina on tullut leivottua enimmäkseen kakkuja, enkä ole ehtinyt syventyä leivontaohjeita kehittelemään. Tänne blogiin piti tuokin juustokakkupiirakan ohje lisätä, mutta olin lahjakkaasti sen onnistunut hävittämään kun paperilapulle oli kirjoitettu. Pahoittelut siitä jos joku on kaivannut, jospa se jostain vielä vastaan tulisi.
Viikko sitten viikonloppuna juhlittiin nuoremman lapseni 1v juhlia. Sitä varten valmistin tavallisen täytekakun ja suklaakakun. Suklaakakulla osallistuin instagramin lakukakkukilpailuun, jonka finaali olisi Helsingissä järjestettävillä salmiakki ja lakritsifestivaaleilla. Olisi kiva kokemus jos sinne pääsisi, mutta en ole niin itsevarma että uskoisin saavani finaalipaikkaa. Enkä ollut täysin tyytyväinen kakun ulkomuotoon kun loppui kreemi kesken eikä ollut motivaatiota työpäivän jälkeen enää lisää tehdä. Tätä toki ei tietämötön tajuaisi, kun ainoa mihin kreemin puute vaikutti oli kakun muoto. Alaosa ei ollut suora, vaan tynnyrimäinen. Tulipahan tehtyä vähäisen ajan puitteissa suht ok suoritus, vaikkei visiotani vastannutkaan.
Tähän kuvaa kakusta ja myös viime viikonlopun kakusta.


Tässä kakku vielä nakuna odottaa kuorrutusta. Kauniin tasainen kakku, mutta koristeluvaiheessa kreemi kävi vähiin ja muoto oli enemmän tynnyrimäinen kun en enää ehtinyt ja jaksanut illasta tehdä lisää kreemiä kun oli vain omaan käyttöön tulossa.


