Sokerimassa ruusut
Kun aloitin tämän sokerimassakoristeiden valmistuksen reilu pari vuotta sitten niin ruusut olivat se ensimmäinen juttu mitä kokeilin. Kaivelin netistä sopivaa ja helppoa ohjetta ja löysinkin sen aika helposti. Koska minulla ei ollut mitään kokemuksia sokerimassan käytöstä niin kuvittelin että se olisi vaikeampaakin. En ollut tietoinen että ruusuihin saisi valmiitakin muotteja ,mutta toisaalta hyvä niin, sillä mielestäni ruusuista tulee kauniita ja yksilöllisiä käsivaralla tehtynä. Ilman muottia tehtynä toki vie enemmän aikaa mutta se ei itseäni ole haitannut. Alla kuva valmiista ruusuista ja vaihekuvia teosta, sekä pieni videon pätkä jos saan toimimaan.

Näiden ruusujen valmistukseen tarvitset sokerimassaa haluamassasi värissä, vähän tomusokeria, tuorekelmua ja terävän veitsen.
1. Muotoile massasta kukalle kanta. Kannan tulee olla päästä suippo sillä siitä tulee samalla kukan keskusta.

2. Terälehtiä varten tee massasta pieniä palloja. älä kuitenkaan tee paljoa kerralla etteivät ne kerkeä kuivaa muotoilua odottaessa. Muuten lehdestä saattaa tulla reunasta rosoinen eikä kauniin sileä.
3. Muotoile lehti litistämällä pallo kelmun välissä ja ohenna littana pallo toisesta päästä reunaa myöten kaarevalla liikkeellä. Kelmun pintaan voi sipaista hieman tomusokeria niin massa ei tartu siihen niin herkästi kiinni muotoillessa. Toisen pään josta lehti kiinnitetään ei tarvitse olla yhtä ohut niin se on helpompi kiinnittää kukan kantaan. Pyri tekemään pallosta terälehden muotoinen.
4. Kiinnitä terälehdet tyvestä yksi kerrallaan painellen kukan kantaan. Lehdet kiinnitän aina vuorotellen vastakkaisille sivuille. Näin käyn kukkaa koko ajan ympäri ja lisäilen terälehtiä haluamani määrän. Uloimmista lehdistä kannattaa tehdä hieman isompia kuin sisemmistä.


5. Kun olet kiinnittänyt terälehdet, painele kukan kantaa suipommaksi terälehtien alta. Näin siitä tulee enemmän kukan muotoinen ja lehdet tarttuvat myös tiukemmin kantaan.

6. Leikkaa ylimääräinen kanta terävällä veitsellä tasaiseksi.
7. Kun kukat ovat kuivuneet kunnolla niin ne voi säilyttää huoneenlämmössä suljetussa rasiassa.
HUOM! itse käytän usein Dr. Oetkerin sokerimassoja jotka ovat aika pehmeitä, eli ohuvien terälehtien teko voi olla haastavaa. Jos tällä tekeminen on vaikeaa, kokeile eri merkkiä tai esim. kukkamassaa tai kinuskikissan vaniljamassaa joka jämäkämpää.