Kuppikakut osa 1. Porkkanakuppikakut kinuskikuorrutteella
Viime viikko oli niin hektistä, ettei paljoa kerennyt kirjoitella. Neiti 7kk on ollut iltaisin levoton ja sitten vielä mies hommasi pitkästä aikaa pöytätietokoneen, niin eihän tähän ole päässyt kirjoittelemaan, kun hänen on täytynyt päästä pelaamaan kavereidensa kanssa iltaisin. Nyt jos jotain saisin näpyteltyä kun hetken on rauhallista.
Viime viikolla oli ohjelmassa ristiäiskakun koristeiden valmistusta, eli kaikki rauhalliset hetket meni niitä värkätessä. Niistä nyt en sen enempää aio kirjoittaa, kuva koristeista löytyy tuolta kuvagalleriasta. Sitten meillä olikin 4v tyttären kanssa kotipäivä perjantaina kun hoitajalla oli vapaata. Tietysti oli suunnitelmissa leipoa kun tytär mielellään touhuaa keittiössä apulaisena. Tästä tuleekin niin paljon asiaa leipomiseen ja koristeluun liittyen, että ehkä parempi kirjoittaa ohjeet erikseen kahteen blogikirjoitukseen. Otetaan siis ensin käsittelyyn porkkanakuppikakut tässä tekstissä. Aloin jo silloin torstai iltana raastaa porkkanoita valmiiksi, että pääsisin helpolla perjantai aamuna taikinan teon kanssa, mutta sitten tytär päättikin että tehdään niitä leipomuksia jo torstai illasta. No eihän se sitten auttanut kuin ruveta hommiin, samahan tuo oli kun saatiin kerrankin rauhassa touhuta.
Kuppikakkuohje on muunneltu sopivaksi ihan isommasta porkkanakakku reseptistä, jonka olen hyväksi todennut jo aiemmin. Kuorrutteeseen taas kiehautin kinuskin jo valmiiksi seuraavalle päivälle, jotta se ehtii levätä tarpeeksi jääkaapissa. Siihen löytyykin valmistusohje aiemmista teksteistäni. Noista päällä olevista sokerikoristeista kerron lisää tässä kirjoituksessani. Alla myös ohjeet näihin herkullisiin kuppikakkuihin.

Takana porkkanakinuski kuppikakut, edessä suklaakuppikakut, joista tulee oma kirjoituksensa myöhemmin. Pursotukset tehty Wiltonin M1 tyllalla.
Porkkanakuppikakut n.16kpl
3 kanamunaa
3dl sokeria (josta 1dl fariinisokeria)
3-3,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
1rkl kanelia
4,5-5dl hienoksi raastettua porkkanaraastetta
150g voita sulatettuna
1. Raasta porkkanat. Paras tulos tulee kun teet raasteesta mahdollisimman hienoa niin se mehevöittää kuppikakkujen rakennetta parhaiten.
2. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
3. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi
4. Yhdistä muut kuivat aineet keskenään omaan mittakuppiin. Sulata voi omassa kupissaan.
5. Lisää munasokerivaahtoon vuorotellen kuivia aineita, porkkanaraastetta ja voisulaa. Huolehdi ettet laita sulanutta voita liian kuumana taikinan joukkoon, ettei se mene rakeiseksi tai löystytä taikinaa.
6. Taikina ei ole koostumukseltaan mitään kamalan paksua, joten sen annostelussa vuokiin voit hyödyntää esim. puolen litran tai litran mittakannua.
7. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 15 min. Voi vaatia pitemmänkin paistoajan, riippuen kuinka isoja kuppikakkuja teet. Tarkista kypsyys tökkäämällä puisella grillitikulla kuppikakun keskelle. Jos ei tartu taikinaa tikkuun, on silloin kakut kypsiä. Jäähdytä hyvin ennen kuorrutteen pursotusta
Kinuskikuorrute
2dl fariinisokeria
2dl kuohukermaa
+2dl kuohukermaa erikseen vatkattuna
50-100g tuorejuustoa oman maun mukaan
Kuorrutteen valmistusohjeena voit hyödyntää tästä linkistä löytyvää mousseohjetta jättämällä liivate pois:
https://cms.emmaleipoo.webnode.fi/l/valumakakku-kinuskimoussella/
Sokerikoristeet
1dl sokeria
1. Sulata sokeri kattilassa.
2. Laita tasapohjaiseen astiaan kylmää vettä, esim. pakasterasiaan.
3. Valuta sulatettua sokeria ohuena yhtenäisenä nauhana kylmään veteen pyörivällä liikkeellä, jotta saat pyöreän muotoisen koristeen. Sokeri jähmettyy sillä hetkellä kun se osuu kylmään veteen.
4. Ota kovettunut sokerikiehkura kuivamaan vesiastiasta esim. leivinpaperin päälle. Jos siitä valuu vielä vettä, niin vaihda sen paikkaa paperin päällä tarvittaessa tai se alkaa sulaa vesitippaan.
Vaihtoehtoisesti voit myös valuttaa sulanutta sokeria laataksi leivinpaperin päälle ja jäähtyneenä pilkkoa siitä mieleisiä paloja kuppikakkujen päälle.
HUOM. Nämä koristeet alkavat kosteutta saadessaan sulaa, eli mitä pitempään ovat kuppikakkujen päällä jääkaapissa niin alkavat vähitellen menettää muotoaan. Hyvin kuivatettuna kestävät kuitenkin useamman tunnin hyvän näköisenä. Kestävyys riippuu toki myös siitä, miten paksua nauhaa olet valuttanut veteen koristeita tehdessä.

Lisättäköön tähän että neiti ei ensin meinannut edes tulla näitä leipomuksia koristelemaan. Olin onneksi kaukaa viisas ja jätin muutaman kuorrutetun kuppikakun jemmaan, jos kuitenkin olisi tulossa myöhemmin puuhastelemaan. Tulihan se sittenkin kyselemään. Saattoi mennä muutama koriste ehkä suuhunkin.. :D

Less is more, vai miten se oli.. :D