Mustikka-valkosuklaajuustokakku

06.05.2019

Kun sain perjantain olutkakun valmiiksi, alkoikin jo viikonlopun kakkujen suunnittelu. Koska olutkakku oli jo ollut niin aikaa vievä projekti, ajattelin tehdä viikonlopulle ihan vain jotain yksinkertaista. Jääkaappiin oli jäänyt avattuja tuorejuusto ja kermapakkauksia niin päätin tehdä niistä juustokakkua. Sillä hetkellä minulla ei ollut pohjaan sopivia keksejä, sillä halusin tehdä kakusta gluteenittoman. Päätin hyödyntää jo paistamaani kakkupohjaa ja leikkasin siitä ohuen kerroksen juustokakun pohjaksi. Olin paistanut ison 8 munan kakkupohjan, joten siitä oli hyvä leikata pieni siivu pois. Painelin pohjaa hieman tiiviimmäksi reunoilta kun laitoin sen 20cm irtopohja-vuokan pohjalle. Olen aiemminkin hyödyntänyt kakkupohjaa juustokakkuihin jos keksejä ei ole ollut saatavilla ja se toimii mielestäni todella hyvin siihenkin tarkoitukseen, sillä sitä on myöskin helppo leikata.

 Olen jo aiemmin maininnut, että tosi harvoin käytän valmiita ohjeita juustokakkuihin. Niiden teko omasta päästä ei ole mitään rakettitiedettä, kunhan tietää suurin piirtein oikeat ainesuhteet, että kakku varmasti hyytyy kunnolla. Kauniin värisen kiilteen sai tehtyä mustikkakeitosta, eikä siihen tarvinnut lisätä kuin pari liivatelehteä. Yritin nyt muistin varaisesti koota jonkinlaista ohjetta tähän kun siitä on tullut useammalta suunnalta kyselyjä. Eli yleisön pyynnöstä tässäpä  tämä ohje nyt alla olisi kun vihdoinkin kerkesin sen laatimaan vilkkaan viikonlopun jälkeen.

Koristeena valkosuklaarullia, kermavaahtoa, pensasmustikoita ja sitruunamelissan lehtiä.



Mustikka-valkosuklaa juustokakku 20cm halkaisijan vuokaan

Paistettu pohja:

1 kananmuna

0,5dl sokeria

0,5dl sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta (voit tehdä perusjauhoistakin)


Vaihtoehtoisesti keksipohja:

150-200g keksiä murskattuna

50-60g voita sulatettuna


Valkosuklaatäyte: 

100g tuorejuustoa

2dl kuohukermaa

100-120g valkosuklaata

2 liivatelehteä

3rkl vettä + loraus sitruunamehua


Mustikkatäyte:

2dl kuohukermaa

100g tuorejuustoa

100g maitorahkaa

0,75-1dl sokeria

200-300g mustikoita

3 liivatelehteä

3rkl vettä+loraus sitruunamehua


Kiille:

2dl mustikkakeittoa

2 liivatelehteä



1. Pohjan valmistus

Paistettu pohja:

Valmista niin kuin sokerikakkupohja. Vaahdota munat ja sokeri, lisää lopuksi jauhot. Paista mielellään irtopohjavuokassa, joka pari senttiä suurempi halkaisijaltaan kuin vuoka johon kokoat, koska pohja kutistuu hieman jäähtyessään. Jos pohja jää reilun kokoiseksi, voit leikata sitä sitten pienemmäksi terävällä veitsellä. Jos ei ole isompaa vuokaa, voit tehdä tuon 20cm halkaisijan kokoisenkin, mutta sitten vuokan reunojen pitää olla tosi tiiviit tai juustokakku massan paksua, ettei se valu vuokan välistä.  Vuokan pohjalle kannattaa laittaa leivinpaperi ja voitele reunat.  Paista uunissa 175 asteessa keskitasolla. Pohjaa kannattaa tarkkailla, sillä paistoaika ei ole kovin pitkä näin pienellä ja ohuella pohjalla. Aseta paistunut pohja 20cm irtopohjavuokan pohjalle ja painele reunoilta tiiviimmäksi. 

TAI

Keksipohja:

murskaa keksit hienoksi muruksi joko tehosekoittimella tai käsin pussissa käyttäen lihanuijaa murskaamiseen. Sulata voi ja sekoita se keksimurskaan. Painele irtopohjavuokan pohjalle ja laita odottamaan jääkaappiin.


Valkosuklaatäyte:

1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen n. 5-10 minuutiksi.

2. Vatkaa kuohukerma löysäksi vaahdoksi ja lisää siihen sitten tuorejuusto. Vatkaa seos tasaiseksi. Tuorejuusto kannattaa notkistaa ennen kermaan yhdistämistä, näin saat seoksesta helpommin tasaisen, eikä juustosta jää paakkuja massaan.

3. Sulata valkosuklaa esim. mikrossa pienellä teholla ja lisää tuorejuustomassaan koko ajan sähkövatkaimella sekoittaen. Tarkista ennen laittoa ettei suklaa ole liian kuumaa tai se voi muuttua rakeiseksi massaan yhdistettäessä. Lisää sokeria jos haluat, itse en lisännyt.

4. Kuumenna vesi ja lisää siihen hieman sitruunamehua. Ota pois levyltä kun kiehahtanut. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja lisää kuumaan vesitilkkaan koko ajan sekoittaen. 

5. Tarkista ettei liivateneste ole kuumaa ja lisää se ohuena nauhana juustokakkumassan joukkoon koko ajan sekoittaen.

HUOM. Itse tässä vaiheessa korotan irtopohjavuokan reunoja leivinpaperi kaistaleilla, sillä tällä ohjeella kakusta tulee korkean mallinen. Sipaise esim. öljyä vuokan reunoihin niin leivinpaperipalat tarttuvat ja pysyvät hyvin paikoillaan.

6. Kaada massa irtopohjavuokaan kakkupohjan tai keksipohjan päälle ja laita hyytymään jääkaappiin. Anna hyytyä noin tunti ennen mustikkakerroksen lisäämistä.


Mustikkatäyte:

1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen n. 5-10 minuutiksi.

2. Vatkaa kuohukerma löysäksi vaahdoksi ja lisää siihen sitten tuorejuusto. Lisää myös maitorahka. Vatkaa seos tasaiseksi.

3. Jos käytät pakastemustikoita, sulata ne lähes sulaksi asti ja soseuta niitä hieman. Lisää mustikat tuorejuustomassaan. Mausta sokerilla mieleisesi makuiseksi.

4. . Kuumenna vesi ja lisää siihen hieman sitruunamehua. Ota pois levyltä kun kiehahtanut. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja lisää kuumaan vesitilkkaan koko ajan sekoittaen. 

5. Tarkista ettei liivateneste ole kuumaa ja lisää se ohuena nauhana juustokakkumassan joukkoon koko ajan sekoittaen.

6. Lisää mustikkatäyte valkosuklaatäytteen päälle. 

HUOM. Mitä ohuempi massa, sitä tasaisemmat ovat näiden kerroksien rajat. Paksuutta on helppo säädellä liivatenesteen määrällä ja sillä, miten paksuksi vatkaat kuohukermavaahdon.


Mustikkakiille:

1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 5-10 minuutiksi.

2. Kuumenna mustikkakeitto kattilassa ja ota pois levyltä kun se on kiehuvaa. 

3. Lisää liivatteet siihen koko ajan sekoittaen.

4. Anna kiilteen jäähtyä lähes kädenlämpöiseksi ennen kuin lisäät sen juustokakun päälle. Liian kuuma neste sulattaa alempaa kerrosta ja siitä voi irrota rumia klönttejä kiilteen joukkoon. Anna hyytyä useampi tunti ennen kuin irrotat kakkua irtopohjavuokasta.