Maukas pannukakku

23.03.2019

 Kun olin lapsi, meillä oli kotona leivinuuni, joten sitä hyödynnettiin aika paljon leivonnassa ja ruuanlaitossa.  Nyt aikuisena asun omakotitalossa, jossa on myöskin leivinuuni, mutta lähinnä siinä valmistan ruokia ja paistan karjalanpiirakoita. Koen että leivonnassa se uunin lämpötilan määritys on todella tärkeää, sen takia käytän mieluummin sähköuunia, sillä leivinuunissa tehdessä varsinkin liian korkea lämpö johtaa kuivaan lopputulokseen.

 Lapsuudesta muistuu usein mieleen äidin tekemä pannukakku. Se oli juurikin tehty leivinuunissa ja oli sen myötä rakenteeltaan hieman kuivahko, eikä siinä myöskään ollut pahemmin sokeria. Silloin ei toki ollut paremmasta tietoa ja tämä perinteinen pannukakku olikin hyvää omatekoisen hillon kanssa. Itse tykkään kuitenkin, että pannukakku on pehmeä ja paksu rakenteeltaan. Tämä ohje, jota itse käytän ei mielestäni kaipaa edes hilloa, sillä se on hyvää ihan yksistäänkin. Meillä tämä pannukakku on mieheni ja vanhemman tyttäreni herkkua , varsinkin tuoreena ja lämpimänä. Mielestäni pannukakku on silloin onnistunut, kun se kohoaa kauniisti pahkuroita täyteen uunissa ollessaan. Alle ohjetta jolla meillä pannaria valmistetaan

Maukas pannukakku

4dl vehnäjauhoja

0,5-0,7dl sokeria

0,5tl leivinjauhetta

1tl suolaa

1tl vaniljasokeria

8dl maitoa

3 kananmunaa

50g voita sulatettuna

1. Vatkaa kananmunien rakenne rikki kulhossa. Lisää sitten maito ja sekoita.

2. Lisää sokerit ja suola.

3. Yhdistä jauhoihin leivinjauhe ja lisää tämä seos koko ajan sekoittaen maitoon.

4. Lisää hieman jäähtynyt voi taikinan joukkoon. HUOM. Jos sulatettu voi on liian kuumaa taikinaan lisättäessä, menee se rakeiseksi taikinassa. Tämä ei toki haittaa suuremmin, sillä se sulaa kuumassa uunissa taikinan sekaan.

5. Paista uunissa 200-225 asteessa noin 30-40min.