Makeaa ja suolaista pizzaa pizzateräksellä


Nyt itse resepteihin. Ensimmäisenä kerron hieman valmistamistani makeasta pizzasta. Makeat pizzat eivät ole toki niin suuressa suosiossa kuin suolaiset, mutta tämä on mukavaa vaihtelua jälkiruokiin. Valmistin Vadelma-vaahtokarkki pizzan, jossa ns. "tomaattikastikkeena" toimii vadelmista keitetty kastike. Tämä olikin ainoa täyte joka paistettiin pizzapohjan kanssa, muut täytteet lisättiin paistetun pizzan päälle. Pizzaan kuului tuoreita vadelmia, vaahtokarkkeja sekä vaahtokarkeista valmistettu kastike. Pohja tässä pizzassa on pullataikinan tyyppinen, eli halutessaan sitä voi maustaa vaikka kardemummalla. Ohjeen tähän herkkuun löydät alla olevasta linkistä:

Toinen valmistamani pitsa oli kana-appelsiini pizza kermaisella currykastikkeella. Pizzaan harvemmin yhdistetään appelsiinia, joten päätin kokeilla tällaista erikoisempaa yhdistelmää. Toimivat erinomaisesti yhdessä. Huomioitavaa appelsiineissa oli se, että kalvot poistetaan mahdollisimman hyvin. Jos kalvot jättää appelsiineihin, saattavat ne tuoda paistettuna kitkerää makua pizzaan. Kaikki muut ainekset on paistettu pohjan kanssa paitsi lopuksi laitettu currykastike tulee vasta valmiin pizzan päälle. Tässä pizzassa pohjataikina on valmistettu jääkaappiin jo edellisenä päivänä kohoamaan. Valmistus vaatii siis hieman enemmän aikaa, mutta on toki vaivan arvoista. Linkki ohjeeseen alempana:
https://kohokohta.com/ruoka/kana-appelsiini-pizza-kermaisella-currykastikkeella/<br>
