Laukkukakku ystävänpäiväksi
19.02.2020
Halusin kokeilla uusia juttuja ystävänpäiväksi. En ole kovin paljoa käyttänyt sokerimassaa kakun kuorrutukseen, joten nyt halusin kokeilla tehdä laukun näköisen kakun käyttäen massaa. Oli pitkä projekti, mutta tosi hauska tehdä. Lopputulos oli mielestäni tosi hyvä varsinkin ensimmäiseksi kokeiluksi. Tähän kakkuun tuli kakku pystysuuntaan niin kuin kivikakussakin. Näin laukun muoto oli helppo toteuttaa. Tähän alle kuvia kakustani ja hieman kertomusta yksityiskohdista.


Kultaiset yksityiskohdat on valmistettu sokerimassasta ja maalattu kultaisella elintarvikemaalilla. Tätä maalia saa esimerkiksi Confetin verkkokaupasta. Raidat ns. kankaaseen on tehty pizzaleikkuria hyödyntäen. Kultaiset rinkulat ja vetoketjun pää on tehty ennakkoon kuten myös laukun kahvat että ne obst täysin Kuivat ja pysyvät jämäkästi pystyssä.


Näin päin asetin kakun että se on helpompi muotoilla. Tämäkin kakku on otettu pakastimesta jäisenä että sitä on helppo työstää. Tämä myös siiitäkin syystä hyvä keino että kanku joutuu olemaan pitkään huoneen lämmössä kun päällystämiseen menee paljon aikaa. Näin kakku sulaa sopivasti samalla eikä lämpene liikaa. Sokerimassa kuorrutteen alle tarvitsee kreemin eristeeksi.

Lopuksi vielä pari kuvaa kakun eri puolilta.


