Laskiais juttuja

14.03.2020
Laskiaisenahan totutusti pitää tehdä pullaa. Aina ei ne perinteiset ideat inspiroi joten pitää päästä testailemaan uusia juttuja. Jo kuukausi takaperin sain omasta mielestäni huikean hienon idean laskiaispulla-juustokakkuun. Tämän ohje löytyykin kohokohdan sivustolta. Laittelen linkin siitä tämänkin kirjoituksen yhteyteen.

Olin positiivisesti yllättynyt ihmisten kiinnostuksesta ohjettani kohtaan. Ohjeella loihdittuja luomuksia tulikin mukavasti vastaan Facebookin leivontaryhmissäkin. Mielestäni hyvä resepti onkin sellainen mikä houkuttelee kokeilemaan. Ei niinkään ole väliä sillä, onko se uutta vai vanhaa vai jotain niiden väliltä. Toki uudet ideat ovat aina kiehtovia, mutta se ei takaa ohjeen toimivuutta. 

Laskiaispulla kehittely jatkui sitten myös varsinaisena laskiaisena. Hieman kyllästytti ruveta pyörittelemään perinteisiä pyöreitä pullia, joten miksi en tekisi letitettyjä laskiaispullia. Niistä tulikin mielestäni tosi hienoja ja taas niin moni muukin innostui näitä testailemaan. Itsellekin tulee hyvä mieli siitä että voi inspiroida muita uusiin kokeiluihin. Tässäpä kuva niistäkin luomuksista. 


Näiden lisäksi tein vähemmän perinteisiä versioita, jotka sisälsivät hopeatoffeeta ja salmiakkikermaa. Todella herkullisia ja toimiva yhdistelmä salmiaikin ystäville. ☺️ Näistä laadin ohjetta sitten seuraavalle laskiaiselle, sillä nyt tein vain testierän ilman tarkkoja aineiden mittailuja.


Tähän lopuksi vielä laskiaispulla-juustokakku ohjeeseen linkki niin löytyy kaikki laskiaisherkut samasta julkaisusta: