Kinuskinen lakkapiirakka
Viimeisimmästä varsinaisesta reseptikirjoituksesta on jo vierähtänyt aivan liian pitkä aika, joten nyt vihdoin ja viimein sain raivattua aikaa kirjoittamiseen. Haluaisin keretä useammin kirjoittamaan, mutta töistä tultua ei ehdi ja illalla ei enää meinaa jaksaa. Tähän pariin kuukauteen on mahtunut jos jonkinlaista leivontaa, muun muassa oman tyttären 1-vuotis syntymäpäivien tarjoilut. Tämä teksti ei nyt kuitenkaan kerro niistä, vaan ihan arkisemmasta leivonnasta eli marjapiirakasta joka saa lisämakua kinuskista.
Olen jo aiemmin varmaan maininnut, että meillä mies ei pahemmin välitä marjoista. Onneksi ne sentään leivonnaisten joukossa menevät, varsinkin tämä kinuskinen marjapiirakka teki kauppansa paremmin kuin hyvin. Meillä oli kertynyt hirveästi marjoja pakastimeen, varsinkin lakkoja, kun anoppi on niitä ahkerasti kerännyt. Saapahan niitäkin välillä pois syötettyä leivontaan hyödyntämällä. Toki itse tyttöjen kanssa syömme niitä mielellään sellaisenaankin, mutta näin niitä saa syötettyä miehellekin. Pohja tähän piirakkaan on sinällään aika perus muropohja, mutta olen lisännyt siihen vähän siirappia. Samalla pohjalla olen tehnyt mustikkapiirakankin, jonka ohje on valitettavasti jäänyt tänne resepteihin lisäämättä, vaikka oli aikomus ajat sitten se puhtaaksi kirjoittaa. Noh, tästä lakkapiirakan reseptistä voi toki jokainen soveltaa oman mustikkaversion. Valmistunut herkku lähti enoni luo viemisiksi. Tämä kinuskinen piirakka vaatii vähän useamman työvaiheen, mutta lopputulos on vaivanarvoinen. :) Alle ohjetta ja kuvaa tuotoksesta. Syksyisiä leipomishetkiä!

Kinuskinen lakkapiirakka (n.26cm halkaisijan pyöreään piirakkavuokaan tehty)
Pohja:
100g voita
1dl sokeria
1-2rkl siirappia
2,25dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
Kinuski:
1dl fariinisokeria
1dl kuohukermaa
Rahkatäyte:
1prk maitorahkaa (250g)
1pkt tuorejuustoa (175g)
1dl sokeria +1-2rkl fariinisokeria
0,75dl kermaa
1 kananmuna
1rkl perunajauhoja
1tl vaniljasokeria
n. 300g lakkoja tai muita marjoja
1rkl perunajauhoja marjoihin sekoitettuna
Pohja:
1. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri keskenään sähkövatkaimella. Vatkaa joukkoon siirappi. Sitten lisää kananmuna ja vatkaa tasaiseksi.
2. Yhdistä jauhoihin leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sen jälkeen lisää jauhoseos samalla vatkaten taikinaan.
3. Painele pohjataikina tasaisesti vuokaan, niin että se yltää vuokan reunojen yläreunaan asti. Huomioi vuokasi koko tässä vaiheessa. Jos vuokasi on ohjeessa käytettyä pienempi, ei kannata käyttää tätä taikina määrää kokonaan. Pohjasta voi tulla liian paksu ja tällöin se ei välttämättä kypsy kunnolla täytteiden alla. Pohjan ei kannata olla paljoa 0,5cm paksumpi, varsinkaan täytteen alta, vuokan reunoilla se ei niinkään haittaa.
Täytteet:
4. Valmista kinuski ennen rahkatäytettä, että se kerkeää hieman jäähtyä ja jähmettyä ennen piirakkaan laittoa. Kiehuta fariinisokeria ja kermaa, kunnes seos on tarpeeksi paksua. Kinuskin jämäkkyyden saat testattua vesitestillä:
Laita pienen astian pohjalle tai lasiin kylmää vettä. Kinuski on sopivaa kun tiputtaessa tipan lasin pohjalle se jähmettyy vedessä niin, että sitä pystyy hieman muotoilemaan. Jos kinuskitippa hajoaa veden alla, keitä sitä vielä jonkin aikaa ja kokeile uudestaan.
Tämä piirakka on maukas myös ilman kinuskia, joten halutessa sen voi jättää pois täytteistä. :)
5. Valmista rahkatäyte. Täytteessä kaikki ainekset yhdistetään ja vatkataan tasaiseksi. Parhaiten tämäkin onnistuu sähkövatkaimella.
6. Kun olet painellut piirakkataikinan vuokaan, lisää sen päälle ensin marjat joihin on sekoitettu perunajauhoa. Perunajauhoa lisätään sen takia, koska usein marjat vetistyvät kuumennettaessa, varsinkin pakastetut marjat. Perunajauho auttaa marjoja pysymään muodossaan, eikä niistä irtoa liikaa nestettä paistovaiheessa.
7. Kaada kinuskia tasaisesti marjojen päälle piirakkaan. Lopuksi lisää päälle rahkatäyte. Paista uunin keskitasolla n. 30-40min n. 175 asteessa.