Keväinen kakku
Nyt oli pitkästä aikaa sellainen viikonloppu ettei ollut mitään kakkuprojekteja. Mutta eihän leivonta hulluna voi pitää taukoa, vaan miettii jatkuvasti että mitähän seuraavaksi leipoisi. Enoni vaimolla oli ennen kuun puoliväliä 50-vuotis syntymäpäivä, joten joku lahja olisi nyt keksittävä kun ei juhlia pitänyt. Tietysti ensimmäisenä iski inspiraatio kakun tekoon. Täytteisiin en kuluttanut sen suuremmin aikaa, vaan mentiin ihan perinteisellä mansikka ja kermavaahto yhdistelmällä. Viime aikoina on tullut tehtyä monta valumakakkua kinuski ja vaahtokarkkivalumalla. Halusin tehdä keväisen kakun, joten siihen kävi kinuski hyvin yhdessä keltaisen kerman kanssa.
Kakun lisäksi piti saada joku lisä tähän lahjaan, että siitä jäisi myös joku muisto talteen. Kaupassa sitten iski silmään Arabian lautanen ja siitä tulikin sopiva alusta lahjakakulle, sillä olin edellisenä vuonna hankkinut saman sarjan mukin päivänsankarille lahjaksi. Tätä kakkua oli hauskaa ja huoletonta tehdä kun ei ollut näin ylimääräisenä puuhana mitään suorituspaineita. Kaikki menikin kuin ohjekirjasta siihen asti kun oltiin lähdössä kylään kakkua viemään.. Meinasin sitten tuhota tämän luomuksen autoon mennessä, kun ei mahtunut kuvun alle ja sain kolhaistua päällisen koristelua auton sisäkarmiin. Tytär 4 vuotta tuumi vain, että onneksi et äiti särkenyt sitä kokonaan kun on niin kaunis. Noh, onneksi en, mutta ei ollut hyvin kaukanakaan. Kyllähän se sisäistä perfektionistiani ärsytti, mutta ei sentään kokonaan tuhoutunut. Tähän kirjoitukseen ei oikeastaan nyt sisälly mitään ohjeita, muuta kuin että olkaa te muut varovaisempia kakun kuskaajia! Alle kuvaa kakusta ja koristeluvälineistä, sekä linkki toiseen kakkuun jossa kinuskivaluman ohje. Aurinkoista viikonloppua!

Kakun pursotukset tehty tähtityllalla. Valuman teossa käytän pursotinpussia, johon laitan muovisen sinisen tyllan, joita saa kertakäyttöpursotinpussipakkauksen mukana( pakkaus sisältää myös punaisen ja vihreän muovityllan, ostettu K kaupasta).

Pursotuksissa käytetty värinä Wiltonin keltaista pastaväriä. Lisäksi koristeluun käytetty ylläolevassa kuvassa olevia tuotteita.
Tässä vielä linkki kinuskivalumaan:
https://cms.emmaleipoo.webnode.fi/l/valumakakku-kinuskimoussella/