Kakkuja serkun syntymäpäiville
Alku viikosta oli oikein ruuhkaa syntymäpäivistä. Serkkuni äiti oli kysellyt minulta kakkuja serkun syntymäpäiville. Sitten vielä tuli kyselyä kakulle samojen päivien aikaan toisiin juhliin, mutta ei nyt ihan aika riittänyt kumpaankin tehdä vaikka kuinka olisin halunnut. Serkkuni juhliin toivottiin perinteistä mansikkakakkua ja serkun toiveena oli myös suklaajuustokakku. Eli periaatteessa minulla oli aika lailla vapaat kädet kakkujen suhteen kunhan vain toisessa oli suklaata ja toisessa mansikkaa.
Mansikkakakun koristelu oli aika perinteinen, eli kermapursotukset ja päällä paljon tuoretta mansikkaa. Reunojen pursotuksiin käytin koripunostyllaa ja lehtityllaa. Kakun päällysosan reunukset pursotin Wiltonin M1 tyllalla, eli ns. tähtityllalla. Suklaajuustokakkuun halusin kehitellä kiilteen leivontakaakaosta. Sen maku oli aika lailla suklaakiisselin makuinen, eli hyvää oli. Tähän alle ohjetta suklaajuustokakkuun ja kuva myös mansikkakakusta.


Suklaajuustokakku kaakaokiilteellä (kakun halkaisija 20cm)
Pohja:
200g kaurakeksiä murskattuna
70g voita sulatettuna
Täyte:
Philadelphia tuorejuusto iso rasia
4dl kuohukermaa
1dl sokeria
1 levy taloussuklaata
4 liivatelehteä
0,75dl kermaa tai maitoa
Kiille:
3rkl leivontakaakaota
2,5dl maitoa tai kermaa
3rkl sokeria
3 liivatelehteä
muutama pala taloussuklaata (ei pakollinen)
Pohjan valmistus:
Murskaa keksit. Sulata voi ja sekoita keksinmurut siihen. Laita irtopohjavuoka pohjalle leivinpaperi. Laita vuokan reunoille öljyä niin kakku irtoaa nätisti vuokasta. Jos epäilet vuokasi olevan liian matala, voit korottaa reunoja leivinpaperikaistaleilla tai reunakalvolla. Nämä kannattaa kiinnittää öljyn avulla vuokan reunoille ja öljytä hieman myös sisäpintaa niin kakun irrotus on helpompaa.
Täyte:
1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5-10 minuutiksi.
2. Vatkaa kuohukerma löysäksi vaahdoksi ja lisää siihen sitten tuorejuusto. Vatkaa seos tasaiseksi. Tuorejuusto kannattaa notkistaa ennen kermaan yhdistämistä, näin saat seoksesta helpommin tasaisen, eikä juustosta jää paakkuja massaan. Lisää sokeri.
3. Sulata taloussuklaa esim. mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Lisää suklaa tuorejuustoseokseen koko ajan vatkaten sähkövatkaimella. Huomio ettei sulatettu suklaa ole liian kuumaa lisätessä tai massa voi muuttua rakeiseksi.
4. Laita maito/kerma kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Ota pois liedeltä ja lisää siihen liivatteet (purista ylimääräinen vesi pois) koko ajan sekoittaen kunnes liivatelehdet ovat täysin liuenneet nesteeseen.
5. Anna liivatenesteen jäähtyä lähes kädenlämpöiseksi ja lisää se ohuena nauhana kaataen tuorejuustoseokseen koko ajan vatkaten. Kaada massa vuokaan ja anna jähmettyä vähintään pari tuntia jääkaapissa ennen kiilteen lisäämistä.
Kaakaokiille:
1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen n. 5-10 minuutiksi. Sekoita kattilaan maito/kerma, sokeri ja kaakaojauhe (sekä suklaa). Kiehauta seos ja ota kattila pois liedeltä. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja lisää kaakaoseokseen koko ajan sekoittaen kunnes liivatteet ovat sulaneet kokonaan. Anna kiillekaakaon jäähtyä kädenlämpöiseksi ennen kuin lisäät sen juustokakun päälle vuokaan.Liian kuuma kiilleneste sulattaa juustokakkua ja se voi nostattaa kiilteen joukkoon paakkuja sen alla olevasta täytekerroksesta.
Anna kakun hyytyä vielä useampi tunti jääkaapissa ennen kuin irrotat sen vuokasta. Kakku irtoaa öljytystä vuokasta nätisti, eikä sitä tarvitse ensin irrotella reunoista millään veitsellä.