Kakkua isänpäiväksi

13.11.2019

Viikonloppuna vietettiin isänpäivää. Siinäpä oiva syy leipoa kakkua. Omaa isääni ja ukkejani joudun muistamaan vain vierailulla hautausmaalla, mutta onneksi on oma perhe, jonka kanssa voi juhlia ihan konkreettisestikin. Toki menimme kakun kanssa miehen vanhemmille kakkukahvit juomaan, eihän me omalla porukalla jaksettaisi kokonaista kakkua tuhota.

 Sokerimassakakkuja on kiva näpertää, mutta maun puolesta meidän perheelle ja suvulle maistuu paremmin ihan perinteinen kermakakku. Kerman pursotuksessa tulee usein kangistuttua vanhoihin tuttuihin tyyleihin, tällä kertaa halusin kehitellä jotain uutta. Koripunostyllaa ei oikeastaan koskaan tule käytettyä kuin siihen perus koripursotukseen. Mietin voisinko hyödyntää sitä hieman eri tavalla kuin yleensä. Päädyin kokeilemaan hieman aaltomaista pursotusta kakun sivuille tällä pursotuspäällä. 

 Yleensä kakun päälle tulee aseteltua vain kaikenlaisia koristeita, mutta tällä kertaa halusin sileän pinnan tilalle saada jotain kuviointia. En edes muistanut, että olin tilannut joskus leivontatarvikeliikkeestä kuvioraapan. Nyt olikin hyvä tilaisuus testata sitä. En kuitenkaan halunnut vain perinteisiä raitoja kakun pintaan, joten vedin raidat ensin kakun poikki tiheämmällä piikkipäällä ja sen jälkeen leveämmällä piikillä hieman ohuempien raitojen päältä poikittain. Muodostui todella kivan näköinen kuvio kakun pintaan. Tulen varmasti käyttämään tätä samaa koristelutekniikkaa jatkossakin. Tavoitteenani oli luoda arvokkaan näköinen isänpäiväkakku ja mielestäni kakun ulkonäkö vastasi odotuksiani paremmin kuin olin suunnitellutkaan.

Kakun täytteenä oli lakkaa, lakkarahkaa ja kermavaahtoa, eli aika perinteisellä kakulla juhlittiin. Kakkupohjan ohje löytyy aiemmista blogiteksteistäni.



 Kerman pursotuksessa huomioitavaa:

- Kaunis pursotus onnistuu pelkällä kermallakin, mutta kermaa jämäköittämään voi myös käyttää esim. pientä määrää tuorejuustoa (tätä käytän itse), vaniljakreemijauhetta, mascarponea, rahkaa tai valmista kermaa saostavaa ainetta, jota nykyisin myydään leivontatarvike ja maustehyllyjen luona tavallisissa ruokakaupoissa.

-Tuorejuusto ja mascarpone kannattaa notkistaa ennen löysään vaahtoon lisäämistä, jotta vaahtoon ei jää paakkuja. Olen lisännyt joskus tuorejuuston jo vatkaamattoman kerman joukkoon, jolloin sitä ei tarvitse notkistaa, koska se ennättää silottua vatkatessa kerma vaahdoksi.

-Älä vatkaa kermaa liian kovaksi vaahdoksi, sillä pursotuksesta voi tulla rakeinen ja se ei ole kauniin sileä. Kerman paksuuden oppii vain harjoittelemalla. Jos vatkaat kerman liian paksuksi, sitä voi ohentaa lorauttamalla tilkan vatkaamatonta kermaa joukkoon hitaasti sekoittaen.

- Liika vatkaus tekee kermasta voita

-Kokeile ensin pursotusta pienellä määrällä kermaa niin näet onko kerman rakenne sopiva ulkonäöltään.

- Älä laita pursotuspussiin turhan paljon kermaa (vaikka pussit ovat isoja) kerralla, sillä loput pursotettavasta kermasta voi ennättää joko vetistyä ja muuttuu rakeisemmaksi painuessaan tiiviiksi pussin sisällä. 

- Säilytä pursotuksen ajan loput vatkatut kermat vatkauskulhossa niin se säilyy parempana kuin valmiiksi pursotinpusseihin tungettuna. Kermaa voi myös vatkata vielä lisää jos se ennättää muuttua löysemmäksi käyttöä odottaessa.

Päälle laitoin maltillisesti koristeita. Kaapissa oli ylimääräinen itsetehty sokerimassaruusu ja sen vierelle ripottelin kullattua valkosuklaata ja hieman mantelijauhetta. Muuta kakku ei mielestäni kaivannutkaan.