Kaakao-tuorejuustoboston
Tein tässä alkuviikosta yhtenä iltana pullaa. Meillä aika perusvarma pulla on voisilmäpulla. Niitä tuleekin tehtyä kaikista eniten. Silloin tällöin tulee tehtyä korvapuusteja ja jotain muutakin. Nyt sitten ajattelin kokeilla tehdä bostonpullaa kaakaotäytteellä. Sen sisälle siis tuli ihan vain kaakaojuomajauhetta, voita, vähän sokeria ja tuorejuustoa. Joskus enoni vaimo teki sellaisia kierrepullia joihin tuli kaakaojuomajauhetta ja sokeria ja ne oli tosi hyviä. Ei sitä vaan aina osaa itse ajatella, että niinkin arkisesta raaka-aineesta saa hyvän täytteen pullaan. Nyt sitten halusin kokeilla samantyyppistä täytettä bostonpullaan kun sitä tulee muutenkin todella harvoin tehtyä. Hyvin maistui miehelle kun tuli iltavuorosta kotiin. Tähän alle vähän ohjetta.

Pullataikina (n.12 kpl)
0,25l maitoa
1ps kuivahiivaa tai 25g tuorehiivaa
0,5tl suolaa
1 kananmuna
1dl sokeria
ripaus vaniljasokeria
1,5tl kardemummaa
n. 6-7 vehnäjauhoja (sunnuntai)
50g voita sulatettuna
Täyte
50g pehmeää voita
200g tuorejuustoa
sokeria ja vaniljasokeria
kaakaojuomajauhetta
1. Tuorehiivalla: murenna ja liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää munat, sokerit, mausteet ja yli puolet jauhoista haarukkavatkaimella sekoittaen.
Kuivahiivalla: Lisää 41 asteiseen maitoon munat, sokerit ja mausteet. Sen jälkeen laita kuivahiiva jauhon joukkoon ja sekoita taikinaan. HUOM. Jos nesteen lämpötila on huomattavasti alhaisempi, ei kuivahiiva reagoi ja taikina ei kohoa. Lämpötila herättää siis hiivan. Muista kuitenkin että liian kuuma neste puolestaan tuhoaa hiivan eikä se myöskään silloin kohota taikinaa.
2. Lisää loput jauhot taikinaan vähitellen koko ajan vaivaten taikinaa toisella kädellä.
3.Tässä vaiheessa voit vähitellen lisätä sulatettua voita taikinan joukkoon vaikka vuorotellen loppujen jauhojen kanssa. Jatka alustamista kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista ja kädestä. Itse jätän taikinan hieman tarttuvaksi ja lisään tarvittavan jauhomäärän vielä silloin kun alan työstää taikinaa pulliksi.
4. Kohota taikina liinan alla vedottomassa paikassa noin kaksinkertaiseksi. Esim. mikron sisällä, tiskialtaassa jossa kulhon alla jonkin verran kädenlämpöistä vettä, tai vaikka leivinuunin päällä kuten itse tein tällä kertaa. Onnistuu myös sähköuunin sisässä.
5. Alusta kohonnut taikina kiinteäksi ja kaulitse siitä levy, joka leveydeltään n. 30cm ja korkeudeltaan n. 25cm. Leikkaa reunat tasaisiksi ja pyörittele vaikka pyöreitä pullia ylimääräisistä paloista.

Jos et halua paljoa tuorejuustoa niin voit levittää sitä myös kuvan tyyliin vain levyn keskelle raidan. Itselläni oli vain noin 100g tuorejuustoa täytteeseen.
6. Pehmennä voita ja levitä se taikinalevylle tasaisesti. Notkista tuorejuusto sähkövatkaimella kulhossa ja lisää siihen vähän tomusokeria. Levitä tuorejuusto seuraavaksi taikinan päälle. Lopuksi ripottele kaakaojuomajauhetta joka puolelle taikinalevyä ja sen päälle ohuelti sokeria/vaniljasokeria.
7. Rullaa taikina pötköksi ja leikkaa siitä 4-5cm paksuisia viipaleita. Asettele viipaleet vierekkäin irtopohjavuokan pohjalle (alla leivinpaperi). Anna kohota vedottomassa paikassa liinan alla. Taikinasta jää ylimääräisiä viipaleita, jotka voit paistaa ihan yksittäisinä pullina pellillä.

8. Paista uunin keskitasolla vähän alle 200 asteessa että pulla kypsyy hyvin myös keskeltä. Kokeile kypsyys puisella grillitikulla. Arvioitu paistoaika n. 20min. pullan koosta riippuen. Itse käytin 20cm halkaisijan irtopohjavuokaa. Irralliset pullat voi paistaa 200-225 asteessa.
