Ihanan pehmeät juustoiset porkkanasämpylät
Eilen lupasin miehelle että teen sämpylöitä. En muistakaan milloin olisin niitä viimeksi edes tehnytkään kun on jo niin pitkä aika edellisestä kerrasta. Onneksi minulla on tuo 4-vuotias apuleipuri, jolla riittää intoa olla mukana keittiöhommissa. Joskus ehkä liikaakin, mutta ihanaa kun kiinnostaa jo noinkin nuorena. Kummasti se tuoli aina vetäytyy tuohon keittiötason eteen kun alan siellä jotain leipoa. <3
Olen aina uskollisesti tässäkin perusleivonnassa käyttänyt pohjana kotitalouskirjan ohjetta mieleiseksi muunnellen. Usein sämpylätaikinasta on tullut hieman liian tiivis minun makuuni, vaikken käytä edes erityisen suurta jauhomäärää. Tällä kertaa sämpylät onnistuivatkin lähes täydellisesti ja lopputulos oli tosi kuohkea ja maukas. salaisuutena lienee ollut runsas määrä porkkanaraastetta. Onneksi tein vain puolen litran taikinan, tulisi muuten syötyä itsensä kipeäksi asti. Koskaan en ole voidellut millään, tällä kertaa sivelin pintaan vettä pullasudilla ennen uuniin laittoa. En tiedä vaikuttaako mitenkään ratkaisevasti, toki eivät ainakaan halkeile pinnasta niin herkästi paistuessa. Toiset tykkäävät jauhoisesta pinnasta, itse suosin sileää paistopintaa. Alle ohjetta näistä herkuista.

Juustoiset porkkanasämpylät n. 20kpl
0,5l maitoa (tai vettä)
1ps kuivahiivaa
2-3tl sokeria
2tl suolaa
n. 1,2l vehnäjauhoja
70g Oivariinia sulatettuna
2 isoa porkkanaa raastettuna (ohutta raastetta)
150g (pirkka) juustoraastetta (tästä puolet taikinaan ja puolet sämpylöiden päälle)
Lämmitä neste n. 42 asteiseksi, kuivahiiva ei reagoi kädenlämpöisessä nesteessä ja tuhoutuu liian kuumassa.
Lisää nesteeseen suola ja sokeri
Lisää jauhoja noin puolet koko määrästä ja kuivahiiva niiden joukossa.
Tässä vaiheessa kun taikina on löysää, voit lisätä ohueksi raastetun porkkanaraasteen ja osan sulatetusta Oivariinista sekä juustoraasteen (75g).
Lisää loput jauhot vähän kerrallaan vuorotellen lopun sulatetun rasvan kanssa.
Taikina on silloin sopivaa kun se ei tartu enää kulhon reunoille sitä vaivatessa. Tarkkaile siis rakennetta koko ajan ettet lisää liikaa jauhoja. Ohjeen jauhomäärä on suuntaa antava, sillä porkkanaraaste tuo taikinaan lisäkosteutta, mikä vaikuttaa jauhojen määrään. Itse en milloinkaan siis mittaa jauhoja vaan lisään ne vapaalla kädellä kunnes koen taikinan olevan sopivaa.
Peitä kulho leivinliinalla ja kohota kaksinkertaiseksi vedottomassa paikassa kuten leivinuunin päällä, mikron sisällä, sähköuunin sisällä tai kulho tiskialtaassa lämpimän veden ympäröimänä.
Vaivaa vielä hieman kohonnutta taikinaa jauhotetulla pöydällä, tee kohonneesta taikinasta pötkö ja leikkaa noin 20 palaan. pyörittele pyöreäksi tai pitkulaisiksi oman maun mukaan. HUOM. Käytä palojen leikkaukseen esim. muovista leipurinlastaa tai kaavinta ettet naarmuta pöydän pintaa.
Kohota sämpylät vielä pellillä liinan alla. Sämpylät ovat paistovalmiita kun ne tuntuvat pehmeiltä ja niihin jää kuoppa sormella painaessa.
Voitele halutessasi esim.vedellä. Koristele pinta lopulla juustoraasteella.
VINKKI. Jos haluat sämpylöistä rapeakuorisia, älä peitä niitä leivinliinalla pellillä kohottaessa, äläkä myöskään paiston jälkeen laita liinaa päälle. Jos haluat pehmeä kuorisia sämpylöitä, peitä ne liinalla paiston jälkeen.
Paista uunin keskitasolla noin 10min. 225 asteessa.